”En ole koskaan halunnut lapsia. En ole myöskään onnistunut keksimään ainoatakaan hyvää syytä tehdä lapsia tilanteessa, jossa en niitä halua.”
– Henna, 39
Pohjanmaata ja Lappia lukuunottamatta lienee jo yleisempää, että nainen on nelikymppisenä lapseton, kuin että hän on äiti, jolla on enemmän kuin kaksi lasta. 2000-luvun aikana lapsettomiksi jääneiden suomalaisnaisten osuus on kasvanut 15 prosentista 20 prosenttiin. ”Lapsettomaksi jääneeksi” Väestöliitto tulkitsee yli 49-vuotiaat naiset, joilla ei koskaan ole ollut lasta.
Väestöliiton tutkija kertoi minulle haastattelussa meneillään olevan vuosikymmenen ensimmäisellä puoliskolla, että vain alle 10 % Suomen naisista ei halua lapsia. Suurin osa lapsettomista oli tuolloin sitä tahtomattaan, ja yleisin syy oli, ettei sopivaa kumppania ollut löytynyt, eikä yksinhuoltajuus houkutellut. Myös hedelmällisyysongelmat olivat isossa roolissa.
Puhutaan tahtomattaan lapsettomista myöhemmin. Ja nyt heistä, jotka eivät kerta kaikkiaan halua lapsia. Heidän osuutensa on kasvanut nimenomaan tämän vuosikymmenen aikana niin, että vapaaehtoisesta lapsettomuudesta on sen kuluessa yleisesti hyväksytty ajattelutapa. Jopa trendi. Vielä näiden naisten äitien ollessa synnytysiässä saattoi jokunen taipua parisuhteessaan lapsentekoon vastentahtoisesti, koska yleinen mielipide oli lapsia haluavan kumppanin puolella, mutta nyt naiset saavat kulttuuri-ilmapiiristään vankkaa tukea mahdolliselle halulleen pysyä lapsettomana.
Kun tutustuu vapaaehtoisesti lapsettomien ajatuksiin, huomaa paljon yhteisiä piirteitä. Moni esimerkiksi identifioituu introvertiksi, jota ajatus hänen jatkuvaa läsnäoloaan tarvitsevasta lapsesta ahdistaisi.
”Mä en ole oikein koskaan kunnolla halunnut lapsia. Joskus parikymppisenä ajattelin, että ”sitten joskus”, mutta muutin mieleni enkä ole viimeiseen melkein 10 vuoteen enää suunnitellut koskaan hankkivani lapsia. Olen matalaenerginen, introvertti enkä kestä kovia ääniä. Kaipaan paljon omaa rauhaa ja etsin elämältä pääasiassa nautintoja. Lapsettomia moititaan itsekkäiksi ja mä myönnän auliisti olevani aika itsekäs. 😀 En vaan halua elää lapsiperheen elämää, vaan tätä nykyistä vapaata elämääni. Ikäkin tulee pian vastaan.”
– Katri, 35
”Olen aina mieltänyt itseni jollain tapaa lapseksi! Siksi ei ole ollut hinkua hankkia omaa sellaista. Minulla on nyt melkein 34-vuotiaanakin olo että lapsenhankinta on liian aikaista koska en tunne itseäni vielä aikuiseksi. 🙂 Luulen järjellä ajateltuna että tämä mentaliteettini kyllä kestää lopunikääni joten jos lasta päätän koettaa hankkia, se tulee nimenomaan olemaan tietoinen päätös ja minun on omaksuttava jonkinĺainen uusi minäkuva. Lisäksi on tarve itsenäisyyteen, riippumattomuuteen… Ja käsittääkseni monille naisille tulee hormonihuuma jossa lapsen tahtoo, itse olen niin tasahormoninen ja tyyniluontoinen etten ole sitäkään kokenut. ”
– Saila, 33
”En jaksa herätä aamulla, enkä jaksa kuunnella korkeaäänistä kiljuntaa, enkä olla empaattinen ja kärsivällinen. Ahdistun helposti ja normaalit aikuisilta vaadittavat tehtävät työ, kaupassakäynti, sosialisointi imevät jo kaikki voimat introvertilta. Eikä ole rahaa.”
– Tiina, 45
”Tahtoisin sanoa, että sattuma on sanellut, ettei minulla ole lapsia, mutta toisaalta en oikein usko sellaisiin. Olen 30-vuotias, ja tähän päivään mennessä elämässäni ei ole ollut sellaista ”oikeaa aikaa”. Nyt sitten tässä kaiken työstressin ja kiireen keskellä miettii, että ei minulla toisaalta olisi edes voimavaroja pienen ihmisen kehityksen tukemiseen ja lapsiperheen arjen pyörittämiseen. Lösähdän illalla sohvalle tyytyväisenä siitä, ettei minulla ole hoidettavanani kenenkään vaativia tarpeita. Pidän lapsista enkä ole koskaan sulkenut niiden saamista poiskaan, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni minusta tuntuu siltä, että on mahdollista, ettei se vain tule koskaan tapahtumaan. Eli vastaukseni, miksi lapsilukuni on 0, on laiskuus :D”
– Heidi, 30
Esiin piirtyy suomalaisen nyky-yhteiskunnan individualistisuus. Nainen saa tänä päivänä olla juuri sellainen kuin haluaa; pidetään hyveellisenä että nainen tuntee itsensä, halunsa ja voimavaransa hyvin ja järjestää elämänsä oman itsen näköiseksi! Ajatellaan myös, että jos lapsi syntyy, se ansaitsee parasta. Silloin, jos oma elämä tuntuu jo valmiiksi rankalta, lapsi jää tekemättä.
Ne sukupolvet, jotka kasvatettiin sankoin joukoin ajattelemaan, että lapset nyt vaan kuuluvat elämään (ainakin jos on parisuhteessa), alkavat olla lisääntymisiän tuolla puolen. Ja vaikka suurin osa naisista yhä hankkiutuukin äideiksi, äitiyden kokemusta ei enää tarvita vertaisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteen saavuttamiseen samalla tavalla kuin ennen. Niin kuin muillakin elämänalueilla, pieneksi muuttunut maailma ja internet mahdollistavat aina samanmielisten ihmisten ja omannäköisen yhteisön löytämisen. Kenenkään ei enää tarvitse suostua tietynnäköiseen muottiin hyväksyntää saadakseen.
Toinen yleinen, tämän vuosikymmenen aikana painavaksi muuttunut syy olla haluamatta lapsia on ilmastonmuutos.
”En vain koe lasten saamisen olevan osa elämäntehtävääni tässä elämässä! Ja maapallon kestokyvyn kannalta on toisaalta hyvä, että juuri Suomen syntyvyys laskee, koska täällä kulutetaan ihan liikaa luonnonvaroja.”
– Sanni, 30
”Mäkään en ole ikinä halunnut lapsia kun en lapsenakaan oikein tykännyt lasten seurasta, vaan nautin syvällisistä keskusteluista aikuisten kanssa paljon enemmän. Teiniksi asti kuvittelin, että ei saa valita (koska koko ajan jankutettiin, että laitetaan nyt nämä lelut ja kirjat jne. vinttiin, että sinun lapset sitten aikanaan saa ne), ja mikä vapauden tuulahdus ja valtava helpotus se oli, kun sitten tajusinkin, että ehei, ei olekaan pakko ryhtyä perheenäidiksi. Toki vanhemmiten kantaa on ollut mukava perustella myös sillä, miten ihmisiä on planeetalla vaan ihan liikaa – ja ainakin olen tyytyväinen siitä, miten tuo jo aiemmin muotoutunut suunta ja sitten harkittu eettinen kanta osoittavat samaa ratkaisua kohti. Onpahan elämässä ainakin yksi melko probleematon päätös!”
– Jenni, 45
About Author
