Abortista puhutaan yleensä ehkäisyongelmana. Se on liian helppoa. Varsinkin puhuttaessa siitä kaikesta, mitä on Suomen kaikkien aikojen alhaisimman syntyvyyden taustalla.
Todettakoon heti kärkeen, että tämän blogin tarkoitus ei ole ottaa kantaa aborttia vastaan tai sen puolesta, eikä varsinkaan syyllistää jo syyllistettyjä. Otan abortin puheeksi syntyvyysblogissani, koska abortin saa Suomessa vaivatta jokainen nainen, joka sen haluaa. Siksi toisin kuin monissa muissa maissa, Suomen lapsiluku todellakin on pitkälti naisten omissa käsissä. (Kokonaan toinen juttu onkin sitten, mikä kaikki naisten käsiä tosiasiassa sitoo.)
Suomessa tehdään joka päivä 25 aborttia. Poliittisella synnytystalkookielellä saman asian voisi ilmaista näinkin: joka vuosi yli 9 000 suomalaista jää syntymättä. Jos heidät laskee yhteen elävinä syntyvien noin 50 000 vauvan kanssa, ja suorittaa prosenttilaskun, selviää, että abortoiduiksi tulee jälkeläisistämme viitisentoista prosenttia.
92,5 prosenttia Suomen aborteista tehdään ”sosiaalisista syistä”. Yli yhdeksässä tapauksessa kymmenestä nainen päättää siis olla tulematta sillä kertaa äidiksi, vaikka hänen terveytensä tai henkensä ei ole raskauden vuoksi vaarassa, eikä sillä joka tulee abortoiduksi ole havaittu kehityshäiriöitä. Suomessa kenenkään ei myöskään tarvitse pelätä, että lapsi joutuisi kadulle tai menehtyisi nälkään; sosiaaliturvamme on aivan erityisesti lasten ja äitien asialla. Elämän edellytykset ovat maassamme paremmat kuin lukemattomissa korkean syntyvyyden maissa.
Sitä, miksi hyvinvointi-Suomen naisten syntyvyys on niin matala, tulisikin ehkä kysyä juuri niiltä, jotka ovat valinneet abortin sosiaalisista syistä. Heidän tarinoissaan kiteytyvät ne asiat, jotka syntyvyydessä ovat naisten valittavissa.
Esimerkiksi. Vaikka aborttien kokonaismäärä onkin Suomessa laskussa (ja aivan erityisen upeasti abortit on saatu seksivalistuksella ja ilmaisilla ehkäisyvälineillä vähentymään alle 20-vuotiailla), se on kuitenkin nousussa juuri sille ikäluokassa, jonka iän puolesta kannattaisi lisääntyä heti eikä jättää myöhempään ajankohtaan, jos se ylipäätään haluaa lapsia. Puhumme 30-39 -vuotiaista. Se, miten ikä vaikuttaa hedelmällisyyteen, tekee tästä ikäluokasta blogin aiheen kannalta kiinnostavamman, kuin niistä alle 30-vuotiaista, jotka valitsevat abortin, koska opinnot ja ura ovat vielä ihan vaiheessa. Myös ideaali tietynlaisesta kumppanista, perheestä ja perhe-elämästä voi nuorissa elää yhä vahvana. Moni päättää, ettei vahinkoraskaus saa tulla unelmien tielle.
30-39 -vuotiaitten abortit ovat lisääntyneet nimenomaan tällä syntyvyyden dramaattisen laskun vuosikymmenellä. Sukupuuttoonko lie kuollut se ilo, jota nyt jo eläkeikäinen nainen tunsi tultuaan vahingossa raskaaksi ennen kuin täytti 40. Vieläpä suhteesta, jolla ei ollut tulevaisuutta, epäluotettavaan mieheen, joka osoittautui naimisissa olevaksi ja jota ei sitten kiinnostanut nähdä tytärtään kuin kerran – ei, vaikka miehen vaimokin lehtolapsesta kuultuaan kävi syvät sisäiset pohdiskelut ja kehotti sitten miestä olemaan tällekin lapselle isä kun tämä nyt kerran oli olemassa. No, joka tapauksessa tämän pikku tarinan pääroolissa oli yksi 30-39 -vuotias nainen, jolle oli selvää, että lapsen pitäminen tietää yksinhuoltajuutta – ja joka silti päätti pitää kiinni tilaisuudestaan tulla äidiksi. Ainoaksi tilaisuudeksi se hänen kohdallaan sitten osoittautuikin.
Toisaalta hän eli hedelmällistä ikäänsä yhteiskunnassa, jossa eivät tekevältä työt loppuneet. Ja aikana, jona sallittiin vähän kaiken sorttiset tavat olla äiti. Monen raskaudenkeskeytyksen valinneen ”sosiaaliset syyt” pitävät sisällään pätkätyöläisyyttä, työttömyyttä ja elämän epävarmuuden aiheuttamia tai ainakin pahentamia mielenterveysongelmia. Koetaan, että lapsen on parempi jäädä syntymättä kuin elää ikätovereitaan köyhempänä. Tai kuin elää oman jaksamisensa kanssa tuskailevan äidin kanssa aikana, joka näyttäisi vaativan vanhemmilta taukoamatonta iloista läsnäoloa ja hermostumattomuutta, täydellisen lapsuuden luomisen suorittamista päivin ja öin.
Vanhemmilta, monikossa. Isältä odotetun roolin laajentuminen perinteisen äidin roolin veroiseksi on hieno asia, mutta saattaa osaltaan vähentää naisten halukkuutta yksinhuoltajuuteen. Yhä useampi pitää parempana vaihtoehtona aborttia kuin nykyvanhemmuuden odotusten kohtaamista yksin. Niinpä aluksi toivotunkin lapsen kasvu kohdussa saattaa päättyä parisuhteen päättymiseen.
Myös toistuvat abortit ovat yleistyneet. Vielä 80-luvulla ne olivat selvästi harvinaisempia kuin tätä nykyä; nyt peräti joka kolmannelle raskaudenkeskeytykseen tulevalle naiselle on tehty se ennenkin. Uudelleen aborttiin menijät ovat yleisimmin 25-29 -vuotiaita. Varmaan sieltä 80-luvulta periytyvä väittämä, jonka mukaan jokainen aborttiin päätynyt katuu sitä, ei voi pitää paikkaansa.
Se kuitenkin pitää paikkansa, ettei aivan sataprosenttisen varmaa ehkäisyä ole olemassakaan. Eri ehkäisymenetelmien teho ”oikein käytettyinä” vaihtelee 95-99,5 prosentin välillä. 95 prosenttia tarkoittaa tässä tapauksessa, että kyseistä ehkäisymetodia käyttävästä sadasta seksuaalisesti aktiivisesta pariskunnasta viisi huomaa vuoden sisällä naisosapuolen tulleen raskaaksi. ”Oikein käytetty” ei kuitenkaan ole sama kuin ”normaalisti käytetty”. Niin kutsuttuun normaalikäyttöön on laskettu mukaan esimerkiksi humalaseksi kondomin kanssa ja se, miten inhimillisen normaalia on unohtaa pilleri. Aivan tavallisten ehkäisyvälineitten ehkäisyteho ”normaalisti käytettynä” saattaakin olla vain 80 % luokkaa. Joka tapauksessa kaikkien olisi hyvä muistaa, että ihan säntillisen oikein käytettynäkin ehkäisy voi pettää. Luonto on lopultakin ihmisten luonnonhallintavempaimia ovelampi.
Menneinä vuosikymmeninä, kun ehkäisyvälineet olivat vieläkin epävarmempia (ja varsinkin niin kauan sitten menneinä, ettei niitä ollut saatavilla laisinkaan), niin naiset kuin miehetkin hyväksyivät helpommin vahinkoraskaudet. Sata vuotta sitten joittenkin kaupunkien työläispiireissä vallitsi jopa yhtä vapaa seurustelukulttuuri kuin nykyään – kunnes jokin seurustelusuhde johti raskauteen, jolloin pysähdyttiin, otettiin vastuu ja mentiin vihille. Tai tätä yhteisö ainakin odotti tulevilta äideiltä ja isiltä.
Nykyään, kun ehkäisyvälineitten oletetaan toimivan ja seksiä pidetään itsestäänselvänä osana kepeääkin seurustelua, ehkäisyn pettäminen voi etenkin miehestä tuntua suoranaiselta petokselta.
Osa aborttiin päätyvistä nykynaisista kokee tulleensa painostetuiksi. Tämä naisryhmä ymmärtää myöhemmin, itsetuntonsa kasvettua, ettei keskeyttänyt raskautta omasta vapaasta tahdostaan. Ykköspainostaja on yleensä isä, joka kokee oikeutensa olla tulematta isäksi tärkeämmäksi kuin äidin oikeuden antaa jo alkaneen elämän jatkua. Painostusta voi tulla muiltakin läheisiltä, juuri niiltä, joilta tuleva yksinhuoltajaäiti olisi toivonut tukea itselleen lapsen synnyttyä – niin että hän päättää olla sittenkin tulematta yksinhuoltajaäidiksi. Suomen laki on toki äidin puolella, suoden hänelle niin kaiken vallan kuin kaiken vastuunkin päätöksestä. Mutta ei tätä päätöstä missään tunne-eristetyssä umpiossa lakikirjan äärellä tehdä.
On vielä yksi aivan erityinen raskautensa keskeyttävien ryhmä. Ne, joilla on jo paljon lapsia, tai aivan pieni lapsi, tai sekä paljon lapsia että aivan pieni lapsi. 8 % naisista, joitten raskaus keskeytetään, on synnyttänyt kahden vuoden sisällä. Ehkäpä taustalla on myös synnytyksen jälkeistä masennusta, tai ehkäpä kumppani ja / tai tukiverkot eivät tue pienokaisen hoidossa alkuunkaan tarpeeksi. Osa heistä haluaa kyllä vielä lapsen, sitten joskus, helpommassa elämäntilanteessa; juuri sillä hetkellä liian pieneksi koettu ikäero on vaan heidän mielestään yhtä kuin abortin paikka.
Tämä kertoo ihmisten arvomaailman muuttumisesta. Aiemmin oli Suomessa tavallista ajatella, että elämä on pyhää, eikä sitä tule katkaista kuin hyvin painavista syistä. Ryhmäpaine sai silloin nekin, jotka ajattelivat toisin eivätkä lasta toivoneet, todennäköisemmin pitämään lapsen kuin keskeyttämään raskauden. Nyt tarpeeksi suuri osa suomalaisista on alkanut ajatella, ettei pieni alkio ole pyhä, ellei se ole toivottu ja suunniteltu; vasta vanhempien halu tulla hänen vanhemmikseen hänet pyhittää. Kriittinen raja ryhmäpaineen kannalta on ylittynyt. Niinpä nykyään jotkut niistä vahingossa raskautuneista, jotka ehkä muuten jättäisivät abortin tekemättä, katsovat parhaaksi sopeutua ajattelemaan kuten muutkin ja keskeyttävät raskautensa.
Kuitenkin suurin osa tällä vuosikymmenellä abortin tehneistä lienee helpottuneita, ja kokee jälkeenpäin tehneensä oikean päätöksen.
Jos joku jaksoi lukea näin pitkälle, seuraa palkinnoksi pieni paljastus. Tai ei niin pienikään. Minä, 40-vuotias 4 lapsen äiti, lapsilukuuni tyytyväinen ja ehkäisyssäni tunnollinen, vasta keväällä työelämään palannut ja siitä kovasti nauttiva, olen aivan epätodennäköisesti ja vahingossa tullut jälleen raskaaksi. Sydänäänetkin kävin jo kuuntelemassa, eli keskenmenon mahdollisuus alkaa olla häviävän pieni.
Enkä minä aio keskeyttää raskauttani.
Onneksi kukaan ei minua semmoiseen painostakaan. Minä olen onnekas, ja niin taitaa olla pikkuinenkin. Koko perhe on hämmennyksissä, mutta toivottaa viehättävän yksimielisesti tulokkaan tervetulleeksi joukkoon tummaan.