”Suomessa syntyi vuosituhannen alussa 55 000 – 60 000 lasta vuosittain. 2010 ja 2018 välillä syntyneiden määrä on pienentynyt noin viidenneksen ja syntyvyys on laskussa”, tietää Väestöliitto kertoa.
”Kokonaishedelmällisyysluku kertoo, montako lasta syntyisi naista kohti keskimäärin, mikäli kukaan nainen ei kuolisi ennen hedelmällisen ikänsä loppua ja he saisivat lapsia ikäryhmänsä hedelmällisyyslukusarjan mukaisesti. Vuonna 2018 kokonaishedelmällisyysluku oli 1.40. ”
Kansakunnan väestöä ylläpitävä hedelmällisyysluku olisi 2.10. Tätä pienempi kokonaishedelmällisyys johtaa pelottavan muotoiseen väestöpyramidiin, joka uhkaa rysäyttää vanhemmat ikäpolvet rusentavasti nuorempien niskaan.
Niinpä meidän hedelmällistä ikäämme elävien suomalaisnaisten tulisi parasta aikaa rehkiä ahkerina synnytystalkoissa. Samaan aikaan meidän tulisi tosin myös tehdä tuottavaa työtä. Panna lapsemme mahdollisimman pian äitiysloman päätyttyä päivähoitoon. (Puhutaan siitä seikasta, ettei päivähoitopaikkoja ole alkuunkaan tarpeeksi siellä, minne lapsiperheet ovat työmarkkinatilanteen johdosta kasautuneet, joskus toiste.) Meidän tulee löytää vakituiset työpaikat, tuntea syyllisyyttä siitä, mitä kustannuksia lisääntymisemme aiheuttaakaan työnantajillemme, ja hoitaa työmme yli vauvamasujen mahdollisimman vähillä raskausoireista aiheutuvilla sairaslomapäivillä.
Mitä, eivätkö epäluuloiset työnantajat palkanneetkaan meitä kuin pätkätöihin sukupuoleemme ja ikäämme sisäänrakennetun paksuksipamahdusriskin johdosta? No mutta ainahan sitä voi ryhtyä yrittäjäksi! Tokihan me tiedämme, että kunnon nainen osaa sumplia lapsikatraansa 2.10+ hoitelut siten, ettei hänen perustamansa menestysfirma siihen kaadu.
Jostain kumman syystä tämä yhtälö on yhä useammalle naiselle niin vaikea ratkaista, että helpoimmalta tuntuu nostaa kädet pystyyn ja julistautua vapaaehtoisesti lapsettomaksi. Toiseksi helpointa, joillekin, on metsästää hyvätuloinen puoliso, jolle passaa sellainen perinteinen järjestys, että nainen ottaa päävastuun lapsista ja mies maksaa siitä. Poliitikot tosin uhkaavat tehdä tästä ratkaisumallista lopun tasa-arvopuheet suojatulenaan puuhaamalla lastenhoitovapaille pakkojakoa.
Vapaaehtoisen lapsettomuuden todelliset taustat ovat tietenkin paljon rikkaammat ja monisyisemmät. Top 4 lienee tässä:
- Ilmastonmuutoksen ja globalisaation synkistämät tulevaisuudenvisiot
- Suomalaisen lapsen hiilijalanjälki, josta tulee mieleen Himalajan jeti
- Vanhemmuudelle nykyaikana asetetut ennätykselliset laatuvaatimukset
- Oman ajan arvostus
Jos joku jää lapsettomaksi ihan pelkästään yhteiskunnallisen ilmapiirin vuoksi, hän lienee lapseton vastentahtoisesti. Lapsettomiksi tahtoen sekä tahtomattaan jääviä naisia on yhä enemmän. Vastapainoksi Suomessa on koko joukko naisia, jotka äitiyden makuun päästyään ylittävät reippaasti hedelmällisyyslukeman 2.10. Osa heistä on synnynnäisiä suurperheen äitejä, pullantuoksuisia, raskaanaoloa rakastavia hybridejä Maija Poppasesta ja Sound of Musicin Mariasta.
Osa taas ei. Esimerkiksi minä. Olen kaiketi hyvä äiti, tai ainakin kaikki lapseni haluavat päivittäin kertoa minulle mitä heidän mielessään liikkuu. Mutta hyväksi äidiksi kasvaminen on ollut minun kohdallani työn ja tuskan takana. Sehän vaatii, Herra paratkoon, jatkuva henkistä läsnäoloa, ajankäyttöä lasten ehdoilla, omien mielihalujen ja päähänpistojen sarjatorjumista, ipanoitten rajoissa ja aikataulussa pitämistä, omien ja toisten tunteitten sanoittamista ja kääntämistä eri ikäkausien kielille…
Minä en pidä itseäni superäitinä. Pidän itseäni kirjoittajana. Intohimoisena sellaisena. Kirjoittaminen on rehellisesti tunnustettuna hauskinta, mitä tiedän. Rakastan myös tutkia ja itseopiskella vähän kaikkea mahdollista historiaan, maailmankatsomuksiin ja antropologiaan liittyvää. Minulla ei yksin ollessani koskaan ole tylsää, ja vapaan kirjoittajan työssä olen päässyt yhdistämään nämä kaksi intohimoani ja saamaan niistä jopa palkkaakin. Tämän riemun vuoksi luovuin ihan vapaaehtoisesti vakituisesta työpaikasta sanomalehdessä vuonna 2007 ja panin pystyyn toiminimen.
Mutta lasten läsnäollessa en osaa kirjoittaa. Keskittymiskyvyltäni katoaa oma tahto, kun ikimuinainen emonvaisto karjaisee, että poikasten pienkin inahdus on tärkeämpää seurattavaa kuin se mitä kulloinkin kuvittelin olevani tekemässä.
Juuri minun kaltaisillani ihmisillä on yleensä 0-2 lasta. Jos kaksi, se toinen on tehty pitämään seuraa esikoiselle, ettei äidin koko ajan tarvitse. Niillä ystävilläni, joilla ylipäätään on lapsia, on heitä yhdestä kolmeen kappaletta. Kuvaavaa on, että käyn välillä bileissä, joissa olen ainoa äiti lapsettomien intellektuellien keskellä.
Kaikesta huolimatta olen neljällä tyttärellä ottanut haltuuni oman ystäväpiirini lapsilukuennätyksen. Ensin lapsia oli vain kaksi, kaksoset. Se riitti mainiosti. Tulin äidiksi nykymittapuun mukaan nuorena, 25-vuotiaana. Minut oli kasvatettu ajattelemaan, että lasten saaminen kuuluu asiaan, ja satuin olemaan jo varhain naimisissa ja vakituisessa työpaikassa. Kaksosten kymmenennen syntymäpäivän korvilla sain järisyttävän vauvakuumeen kourissa iltatähden. Sitten, ihan ilman kuumeita, päätin, että tuo luonteeltaan hyvin seurallinen tähti kasvaisi onnellisempana, jos hänellä olisi suht samanikäistä seuraa. Näkemykseeni vaikuttaa vahvasti se, miten tavattoman paljon iloa kaksosilleni on ollut toisistaan – ja meille aikuisille siitä, että heillä on myös toisensa! Niinpä tein vielä toisenkin iltatähden, oikean järkivauvan. Kun kerran on olemassa järkiavioliittojakin.

Nämä kaksi nuorempaa lasta pitivät minut poissa työelämästä neljä ja puoli vuotta. Yritystoiminnan käynnistäminen uudelleen sen jälkeen onkin ollut, suosittuihin nykytermeihin verhoutuakseni, inspiroiva haaste!
Vaan, tunnustan. Saan kiksejä siitä, että kuulumalla siihen alle kymmeneen prosenttiin suomalaisäideistä, joilla on lapsia enemmän kuin kolme, olen päässyt sukeltamaan syvälle intohimooni nimeltä tiedonjano. Mikään historian tai vieraitten kulttuurin naisista kertova kirja ei voisi opettaa yhtä tehokkaasti, miltä maistuu elämä, kun lapset ovat aina ja kaikessa mukana!
Tämmöisistä lähtökuopista, epätodennäköisen ison perheen yrittäjä-äidin näkökulmasta, meinaan pohtia tässä blogissa Suomi-neidon kaikkien aikojen alhaisinta syntyvyyttä kaikilta mahdollisilta mieleeni juolahtavilta kanteilta.