On varhainen aamu. Lappeenrantalainen Seija Sultan auttaa yli 90-vuotiasta äitiään aamutoimissa. Vihtiläinen Virpi Tummavuori istuu hiljaa meditoiden tiibetinbuddhalaisia harjoituksia. Helsinkiläinen Heidi Ahola tarjoaa kotialttarin jumalille aamupalaa.
Vain yksi heistä ei ole kirkon jäsen.
Noin 75 prosenttia Suomessa asuvista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Kukaan ei vahdi, mihin he oikeasti uskovat tai ovat uskomatta. Uskonnottomia on Suomessa asuvista virallisesti noin viidennes, mutta käytännössä osa heistä elää hyvinkin uskonnollista elämää.
Matkailu, maahanmuutto, internet ja lähetystyö ovat tuoneet kilpailijat apajille, joilla sieluja kalastivat satojen vuosien alan vain kristityt. Kirkon oppien ohi uskovat seurakuntalaiset ja kirkosta eroamisen suosio eivät välttämättä kerrokaan hengellisen palon puutteesta, vaan sen suuntautumisesta uudelleen.
Omien aistien palvelijasta Krishnan palvelijaksi
— Minusta ei ole mikään ihme, etteivät parisuhteet kestä, jos ei ole yhteistä näkemystä siitä miten eletään, vaan jokainen on tottunut tekemään niin kuin itse tahtoo, pohtii uskonveljensä kanssa vasta kihlautunut Heidi Ahola.
Aholan, 30, tapakristillisessä kodissa ei uskonasioista puhuttu, ja kirkossa käytiin joskus juhlapyhien aikaan.
— Olin kyllä kiinnostunut hengellisistä asioista, mutta en ymmärtänyt mitään kun luin Raamattua, eikä minulle selvinnyt, miten Jumalan saisi olemaan läsnä elämässä.
Tavallinen elämä syöminen, juominen, leffat, tupakointi, vaihtuvat miesystävät tyydyttivät Heidi Aholaa vuosi vuodelta vähemmän. Hän masentui.
— Epätoivoisena rukoilin Jeesukselta käännekohtaa.
Se löytyi kirjastosta, Bhagavad Gitasta.
— Ohjeet, miten voin palvella Krishnaa, löytyivät kirjasta ja minä aloin seurata niitä kotonani. Oivalsin, että me kaikki palvelemme jotain. Yksi palvelee omia aistejaan, toinen pomoaan, kolmas Jumalaa. Tajusin eläneeni hyvin itsekkäästi, esimerkiksi ihmissuhteissani olin tavoitellut omaa etuani. Mutta kun hyväksyy olevansa palvelija, sillä asenteella pääsee eteenpäin elämässä!
Ahola löysi Hare Krishna -temppelin ja sieltä uusia ystäviä. Heidän myötävaikutuksestaan hän alkoi seurata muinaishindulaista moraalia ja kulttuuria. Hän esimerkiksi raitistui täysin ja lopetti tupakanpolton.
Joskus myydessään temppelin hyväksi makeisia intialainen sari päällä Ahola saa kristityiltä kiukkuista kommenttia: miksi hylkäsit Jeesuksen ja aloit palvoa epäjumalia?
— En ole hylännyt Jeesusta, vaan nyt vasta koen palvelevani häntä. Kuulun edelleen kirkkoon enkä näe siinä mitään ristiriitaa. Minähän sain tämän hengellisen kulttuurin rukousvastauksena Jeesukselta!
Tietoista vastuuta kehosta puheesta ja mielestä
Koreografi ja tanssipedagogi Virpi Tummavuori liittyi buddhalaiseen harjoittajaperinteeseen lähes 20 vuotta sitten.
Päätös ei syntynyt hetkessä. Ensi askeleet sitä kohti Tummavuori otti jo tyttösenä ahmiessaan isänsä taidehistorian kirjoja. Sisäänheittäjä buddhalaiseen kirjallisuuteen oli halu ymmärtää aasialaista kulttuurihistoriaa, kuvien symboliikkaa ja filosofiaa.
Tanssiopintomatkoillaan Tummavuori tutustui ihmisiin eri mantereilta ja heidän kauttaan luontais- ja energiahoitomenetelmiin. Ne kuuluvat olennaisesti buddhalaiseen elämän tapaan.
— Ammattitanssijana minulle on selvää, ettei kehoa voi jakaa mieleen ja ruumiiseen, vaan toisen toiminta vaikuttaa toiseen. Jos mieli ei ole elastisessa tilassa, ei elastisuus toimi kehonkaan kanssa.
Buddhalaisuus kehottaa olemaan joka hetki tietoinen omasta vastuusta, oman kehon ja mielen toiminnan sekä puheen vaikutuksista.
— Buddhalaisuudessa kaikki pyrkii tietoisuuden muokkaamiseen. Koko systeemi tähtää siihen, että kasvatamme myötätuntoamme ja viisauttamme. Buddhalaisista opetuksista kirjoitetut kommentaarit antavat tähän keittokirjamaisen konkreettisia ohjeita.
— Aivothan ovat plastinen elin, jota voi muokata omilla ajatuksillaan. Aivotoiminta vaikuttaa edelleen koko kehoon.
Hän seuraa mielenkiinnolla neurotieteen tutkimustuloksia mielen voimasta ja kehonhallinnasta meditaatiolla, ja tekee itsekin käytännön kokeita.
Kun Tummavuori joitakin vuosia sitten kävi kuoleman rajalla ja menetti osittain liikuntakykynsä, meditointitaidoilla oli hänelle ratkaiseva rooli niin fyysisessä kuin henkisessäkin toipumisessa.
Paluumuutto Suomeen ja kirkkoon
Seija Sultan, os. Sarell, puursi 1960-luvulla rippikoulunsa innolla läpi. Ei siksi, että olisi pitänyt itseään kristittynä, vaan siksi, että ripille päästyään hän sai lähteä lavatansseihin.
— Heti kun iän puolesta sain, erosin kirkosta. Olin lukenut monenmoista mielenkiintoista eri uskonnoista, ja päätin, että minun täytyy tutustua niihin, eikä vain tyytyä siihen uskontoon, johon olen sattumalta syntynyt, Sultan muistelee.
Elämäntie vei maailmalle töihin, ensin Isoon-Britanniaan, sitten Australiaan. Maapallon toisella puolella elettiin riemukasta hippiaikaa ja suomalainenkin pääsi siellä perehtymään PM-meditaatioon ja hindugurujen ashrameihin. Loputon tutustumiskierros alkoi kuitenkin uuvuttaa.
— Jäin miettimään, miksi uskonnolliset ryhmät vaativat elämään tietyllä tavalla ja miten mikään ryhmä voi väittää olevansa se ainoa oikea. Petyin etsimiseen, eikä uskonto näytellyt pitkään aikaan elämässäni mitään roolia.
Australiasta tarttui matkaan maallistunut pakistanilainen aviomies. Pariskunta sai kaksoset ja päätti kasvattaa heidät Pakistanissa rakastavan suuren suvun keskellä, Lapset kirjattiin muslimeiksi islamia hartaudella seuranneen anopin riemuksi.
— Ajattelin, että muslimimaassa niin on helpointa.
Seija Sultan tuli Pakistanissa siihen vakaumukseen, että uskonto on niin yksilö- kuin yhteiskuntatasoiiakin hyödyllinen asia. Ihmisellä on tarve pohtia selittämättömiä asioita, ja yhteisö tarvitsee yhteisymmärryksen oikeasta ja väärästä.
Tuli avioero, jolla ei ollut uskontojen kanssa mitään tekemistä. Viisikymppinen Seija Sultan muutti lapsineen Suomeen. Ja liittyi takaisin evankelis-iuteriiaiseen kirkkoon.
— Liityin ilman sen kummempia filosofioita kuin se, että jos kerran elämänarvot ovat aika lailla samoja kaikissa uskonnoissa, miksi lähteä enää merta edemmäksi kalaan henkistä kotiaan etsimään. Ihmisen tarvitsee kuulua johonkin. Koin, että osaan ajatella ja käyttäytyä niin kuin nämä ihmiset täällä. Evankelis-luterilainen kirkko on hyvin tervehenkinen ja sopii suomalaiselle ihmiselle.
—————————————————————————————————————
Hengellisyys homo sapiensin aseena ja kilpenä
1900-luvulla monet ajattelivat, että ihmiskunta unohtaisi ennen pitkää uskonnot tarpeettomina. Darwinin opit selittivät, mistä tulimme, ja pian tiede vastaisi muihinkin kysymyksiin niin kattavasti, ettei mitään hengellisiä oppeja tarvittaisi.
Kuitenkin mitä pitemmälle homo sapiensin lajikehitystä on Darwinin jalanjäljissä tutkittu, sitä selvemmältä vaikuttaa, että taipumus hengellisyyteen on olennaisen tarpeellinen osa ihmisyyttä.
Uskonnot tarjoavat selityksiä selittämättömälle, joka muuten jäisi vaivaamaan mieltä, sekä oman edun tavoittelua monimutkaisempia näkemyksiä oikeasta ja väärästä. Ihmisaivoille nautintoa tuottavan taide vaikuttaisi alusta asti kytkeytyneen hengelliseen symboliikkaan. Rituaalit aktivoivat tärkeitä aivoalueita ja vahvistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Nämä työkalut ovat auttaneet isompiakin nykyihmispopulaatioita elämään rauhanomaisesti yhdessä.
Myös psykologiset tutkimukset puoltavat ajatusta siitä, että hengellisyydestä on ollut ihmislajille ratkaisevaa hyötyä aivokapasiteetin kasvaessa. Pitkissä seurantatutkimuksissa on havaittu, että hengellinen maailmankuva voi toimia kilpenä, joka suojelee ihmismieltä masennukselta.
New Yorkin Columbian yliopiston tutkimuksen mukaan hengellisen maailmankuvan muodostanut nuori masentuu aikuisena 60 prosenttia verrokki-ikätovereitaan epätodennäköisemmin, ja on puolet vähemmän taipuvainen addiktioihin.
Erityisen selvästi positiivinen vaikutus näkyi niillä, jotka olivat kasvaneet vaikeissa perheoloissa. Nuoruudessa heidän aivokuorensa todettiin ohentuneiksi, minkä neurologit yhdistävät vaikeuksiin mielihyvän tuntemisessa. Kun samat ihmiset tutkittiin aikuisina, aivokuori oli paksuuntunut niillä, joiden maailmankuva oli hengellinen.
Sillä ei näyttäisi olevan merkitystä, mikä uskonto on kyseessä. Kilpiefektin kannalta ratkaisevaa on, että ihminen kokee elävänsä vuorovaikutuksessa hyvää tarkoittavan maailmankaikkeuden kanssa.
Julkaistu Demokraatti-lehdessä 10.6.2014
About Author
